torstai 14. kesäkuuta 2012

Perhosia, taas

Olen jotenkin ihan hurahtanut näihin perhosiin. Ja päättänyt opetella kunnolla metallilangalla kieputtelun. Niin että linkeistä tulisi kauniita ja molemmat päät olisivat symmetrisiä, eikä teräviä päitä jäisi mihinkään. Kaiken tämän pitäisi vielä onnistua ilman suurempaa hammastenkiristystä. Niinpä olen taas kieputellut perhoskorun.


Tällä kertaa mustaksi pinnoitettuun kuparilankaan. Perhosen lisäksi on käytetty lasisia mustia helmiä (olisivatko nämä kierrettyjä ovaaleja?), punaisia särmikkäitä lasihelmiä sekä muutama harmaa larvikiittihelmi. Tämä koru meni lahjaksi ystävälle, ja värit on valittu hänen makuunsa.


Tässä yritän tuoda esiin ihanan larvikiitin hienoa, kuultavaa hohdetta, mutta ei se kuvasta oikein välity.

Vielä yhteiskuva kaikista tähän mennessä valmistuneista perhoskoruista.


Erivärisillä metallilangoilla -ja erivärisillä helmillä tietysti- saa aikaan hyvin erilaisia tunnelmia. Yritänkin nyt saada kokemuksia siitä miten nämä pinnoitetut langat kestävät käytössä. Kieputellessa ainakin pitää olla varovainen, ettei tiukka ote pihdeillä hankaa pintaa pois.
Näitä on kyllä niin hauska tehdä, etteivät varmaan jää viimeisiksi. Ainakin oranssia, ja ehkä vihreää perhosta voisi vielä kokeilla...

3 kommenttia:

  1. Iloisia koruja ja kaunis tuo musta. Kieputtelua pitäis harjoitella lisää itsekin:)

    VastaaPoista
  2. Ihania! Pirtsakkaa ja kesäisen kepeää.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Eila ja Helmiäinen :) Kieputtelun lisäksi olis paljon muutakin mitä pitäis harjoitella. Innostusta riittäisi, mutta mistä saisi lisää tunteja vuorokauteen?

    VastaaPoista